Sisällön tarjoaa Blogger.

VANHAT TAVARAT LÖYTÄVÄT VANHAAN TALOON

 
 

Ja niin taloon saapui vanha radio. Lahjaksi saadun vanhan kellon myötä taloon on alkanut tupsahdella muitakin 50-60-luvun tavaroita. En pistä vastaan, sillä tämäkin oli erittäin mieluisa lahja. Tämä radio on kulkeutunut anoppini suvun entiseltä kesähuvilalta Lyökistä tänne Kanta-Hämeeseen, ensin mieheni vanhempien kotiin ja nyt meille Rautatieläistaloon.



Radio ei toimi tällä hetkellä, joten se vaatii jonkilaista viisaan miehen fiksailua. Ulkonäkökin on hieman ränsistynyt, joten se pääsee kevyeen hiontaan ja uudelleen lakkaukseen piakkoin. Voi kun tästä saataisiin vielä toimiva peli. Mielelläni tätä radiota kuuntelisin aamuisin ja sen tahdissa saattaisin päiväni käyntiin.

Radio on Turkulaisen Asa Radio Oy:n tuotantoa. Hieman asiaa tutkittuani minulle selvisi, että kaikkiaan yritykseltä tuli markkinoille radiolaitteita yli 250 eri mallia. Kyllä on kunnioitettava määrä erilaisia radioita. Radiomme malli on Asa 844 ja valmistusvuosi 1957. Tämä on iäkäs kaunokainen, joka selvästi vaatii hellää kosketusta, jotta se saadaan jälleen uuteen iskuun.



Viime kesän lopussa valmistunut kesäkeittiömme on putsattu ja kalusteet kannettu paikoillensa. Ensimmäisen kerran pääsimme grillaamaan vappuna ja siitä lähtien se onkin ollut pihassa hääräävien aikuisten ja lasten kokoontumispaikka. Viime kesänä ehdimme nauttia valmiista kesäkeittiöstä vain hetken, tänä vuonna otetaan ehdottomasti vahinko takaisin.

Aurinkoista päivää kaikille viherpeukaloille! Nyt on loistava päivä pihahommille.

10 kommenttia

  1. Teidän koti ja piha on niin ihana että en keksi sanoja. Se on sellainen onnelliselta näyttävä. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tosiaan viime kesän lopussa saimme kesäkeittiön valmiiksi ja ollaan kyllä tosi tyytyväisiä lopputulokseen :D

      Poista
  3. Tuo kesäkeittiö on niin hieno! Ja hieno on radiokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Kesäkeittiö oli koko kevään ja kesän mittainen projekti, sillä lähes kaikki rakennukseen käytetyt materiaalit olivat kierrätystavaraa. Vasta tänä kesänä päästään kunnolla nauttimaan siitä. Kunpa saataisiin radio toimimaan pian.

      Poista
  4. Ihana radio, mutta vitsit mikä kesäkeittiö! Tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Kierrätysteema jatkui sisältä kotoa ulos asti tämän kesäkeittiö osalta. Suuri pöytäryhmäkin tehtiin itse, vanhat pirtinpenkit ja pöydänjalat maalattiin ja istuinosat sekä pöytälevy tehtiin kesäkeittiön ylijääneistä materiaaleista. Tykkään itsekin kokonaisuudesta hurjasti!

      Poista
  5. Voi vitsit miten ihana kesäkeittiö <3 Meillä ei oo ees grilliä.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Meilläkin oli ensin vain grilli, sitten tuli vihdoinkin talo ja lopulta kesäkeittiö, joka rakennettiin grillin ympärille.

      Poista