Sisällön tarjoaa Blogger.

KOTIJUTTU DEKOSSA


Lehtijuttu kodistamme on ilmestynyt, sen voi lukea tänään ilmestyneestä Dekosta! Jutun kuvaukset olivat jo helmikuussa aika pimeänä päivänä, jolloin luonnonvaloa oli kovin vähän. Kauniita kuvia kodistamme kuitenkin saatiin aikaiseksi. Oli mielenkiintoista seurata kuvaajaa työssään ja huomata miten nopeasti kuvauspäivä vilahti ohi. Kuvauksia edeltänyt jännitys katosi nopeasti ja totesin ettei tätäkään asiaa olisi tarvinnut ennakkoon murehtia.

Kuvausten jälkeen kodissamme on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Niinhän se on, että koti muuttuu asukkaiden tarpeiden ja mieltymysten mukaan, eikä sisustus ole tämän takia koskaan valmis. Ei ainakaan meillä. Lehtijutussa esitelty alakerran pelihuone on siis jo historiaa, sillä nykyään huone toimii makuuhuoneenamme. Entisen makuuhuoneen kuvat oli jätetty jutusta kokonaan pois, mikä on mielestäni harmi.


Lehtijuttu ei ole millään tavalla perinteinen kotijuttu vaan Dekon uusi konsepti, jossa vastasimme meille lähetettyihin kysymyksiin ja nämä kysymykset ja vastaukset loivat koko jutun tekstiosuuden. Näin jälkeenpäin olisin toivonut perinteistä kotijuttua, jonka tekstissä saisi laajemman kokonaiskuvan elostamme täällä. Toimittajan kirjoittamiin esittely- ja kuvateksteihin oli päässyt virheellisiä tietoja, mutta ei anneta niiden haitata. Kaikille Savon sukulaisille kuitenkin tiedoksi, en koe syntyneeni täällä Hämeessä!


Mikäli haluat nähdä miltä kotimme näyttää ammattikuvaajan silmin, niin nappaa ihmeessä Deko mukaan seuraavalla kauppareissulla.

Mukavaa illanjatkoa kaikille!

16 kommenttia

  1. Pitäiskö ostaa lehti ?? Onkohan se kallis ? Mutta voihan lukea täältä sun blogistasi kaikki, kiitos, en taida ostaa lehteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, voit lukea täältä blogistani aikalailla samat asiat kuin lehdestä! Lehti maksaa 5,90€, mikäli kuitenkin päädyt sen ostamaan :) Kirjastossakin voi lukea, mikäli lehti kuuluu heidän tarjontaan.

      Poista
  2. Oi miten kivaa! Täytyypä kipaista ostamaan lehti.
    On kiva katsoa jonkun muun kuin itse ottamia kuvia kodistaan. Tuntuu että itse ottaa aina samoista kulmista ja asioista. Kun meillä käytiin jokunen vuosi sitten tekemässä lehtijuttua, oli kiva katsella myöhemmin kotiaan "jonkun muun silmin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin mielenkiinnolla seurasin kuvaajaa ja hänen käyttämiään kuvakulmia, jotka kyllä olivat aikalailla samoja kuin itselläkin :) Tästä kokemuksesta jäi hieno muisto, aikalailla ainutlaatuinen sellainen. Lehti arkistoidaan hyvään paikkaan talteen!

      Poista
  3. Täytyykin ostaa lehti! :) Musta Deko on tosi kiva lehti, mutta en ole saanut aikaiseksi tilata sitä. Meille tosin tulee jo Avotakka ja Glorian koti. Tykkään lukea lehtiä blogien lisäksi. Niissä on ihan eri oma kiva fiiliksensä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen suuri lehtien kannattaja! Vaikka paljon luenkin blogeja, lehdissä on tosiaan eri fiilis. Usein haen kirjastosta ison nipun eri sisustuslehtiä kotiin, sillä meidän kirjastossa on aika kattava valikoima niitä. Nyt tilauksessa on vain Deko, joka oli ykköstoiveenani oman kotijutun julkaisupaikaksi.

      Poista
  4. Suuret onnittelut lehtijutusta ❤
    Täytyy kyllä ostaa lehti seuraavalla kauppareissulla että pääsee lukemaan koko jutun. Minun mies omaa myös savolaiset sukujuuret.
    Hänen isä on nimittäin kotoisin Pohjois-Savosta, Vieremältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Eikun lehtiostoksille sitten :) Mieheni naureskelee miten puhetyylini muuttuu matkalla Savoon täydeksi savon murteeksi, mitä lähempänä olemme syntyseutujani. Se on joku automaattireaktio. Murre on niin syvällä sisällä vaikka kaksikymmentä vuotta olen jo asunut muualla!

      Poista
  5. Hei hienoa! Uusi lehti olikin tullut tänään postissa, en ole sitä vielä ehtinyt vain edes silmäillä. Pitääpä ottaa iltalukemiseksi :-)

    VastaaPoista
  6. Oi miten kiva - tosta jää kiva muisto teille! :) Mä en tienytkään, että juttuja tehdään myös tuolla tavalla. Mielenkiintoista lukea miten on toteutettu. Pitääkin siis kipaista kaupassa lehtihyllyn kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tosiaan jää ihana muisto, joten lehti täytyy arkistoida hyvin! En minäkään tiennyt että juttuja voidaan tehdä näin ja tosiaan ihmettelin kun toimittaja ei kuvauspäivänä kirjoittanut mitään itselleen ylös. Periaatteessa olemme itse kirjoittaneet koko jutun. Mukavia lukuhetkiä :)

      Poista
  7. Tämän minä haluan nähdä :)

    VastaaPoista
  8. Oi mennyt minulta ihan ohi, toivottavasti löytyy vielä lehtihyllystä <3

    VastaaPoista